Case TEHO

Teho on yksi Suomen ensimmäisistä juomabrändeista, mutta Tehon markkinaosuus on vuosien varrella pienentynyt merkittävästi.

Tehon haaste

Tavoitteenamme oli tehdä tehdä Teho -brändistä relevantti vaihtoehto, niille ketkä ovat aidosti kiinnostuneita vahvoista ja dynaamisesta brändeistä ja luoda yhteisö heidän ympärille.

Haasteena oli saada Tehon uniikki näkökulma ja ääni esiin hälinän keskellä.

Tarjoamamme ratkaisu

“kukaan ei hyödynnä huumoria tällä alalla” olivat ensimmäisiä lausahduksia ensitapaamisemme aikana. Etenkin Urheilu puolella, jossa mainonta on usein totista ja suorituskeskeistä, huumorille ei ole tilaa.

Me näimme jakautuneen yleisön. Josta syntyi idea. Huumori on kuin liima, joka sitoo ihmisiä yhteen ja vahvistaa ihmissuhteita tavalla jota harva muu asia voi. Se luo yhteyksiä, joita emme aina pysty sanoilla ilmaisemaan, ja muistuttaa meitä siitä, että elämässä on tilaa naurulle, jopa silloin kun se tuntuu haastavalta.

Siitä syntyi konseptimme punainen lanka, jonka ympärille lähdimme tuottamaan sisältöjä.

Sisällöntuotannon lisäksi, suunnittelimme ja toteutimme Tehon Jäätävä Kesä -kiertueen, jossa kuluttajat pääsivät tapaamaan heidän lempi vaikuttajia kymmenessä eri kaupungissa sekä tutustumaan Tehon uutuusmakuun.

Tulokset

Yhteistyön aikana olemme luoneet yli 15 000 hengen yhteisön, ylittänyt 1.3 miljoona näyttökertaa ja kerännyt yli 102 000 kommenttia alustalle.

Jäätävä Kesä -kiertueemme tavoitti paikan päällä yli 2500 henkilöä viidessä eri kaupungissa.

Kaiken lisäksi olemme piristäneet ihmisten päivää jakamalla yli 3000 Teho -tuotetta.



Me ollaan kokeiltu vuosien varrella paljonkin, mutta meiltä puuttui keino tavoittaa kuluttajia autenttisella tavalla. Ensimmäisten tapaamisten aikana löysimme yhteisen sävelen tekemiseen ja Klikin kanssa tuntuu, että olemme rakentaneet jotain paljon suurempaa kuin lyhytvideoita.